sunnuntai 9. elokuuta 2009

Mitäs tänään

Mitäs tänään? No eipä juuri kummempaa, olen yrittänyt kirjottaa työharjoitteluraporttia, ja onnekseni sain jopa jotain pientä aikaankin. On se silti hirveen nihkeetä, mutta tarttis saada ennen koulun alkua valmiiksi. Onneksi agroekologian essee on vihdoin valmis..

Eilen oli miehen synttärit, jota vietettiin ihan kahteen pekkaan, käytiin syömässä ja möllöteltiin löllöteltiin kotosalla. Oli söpöstä, ja ei todellakaan olisi jaksanut mitään sen kummempaa, mulla oli perjantain bileiden jäljiltä vielä himppusen epämääränen olo, ja edellinen lauantaikin kummitteli vielä mielessä. Hyvällä tavalla tosin, siitä kun selvittiin kunnialla. Katottiin muutama leffa, The Outlander, joka oli ihan paska :D ja sitten 99f joka oli ihan hemmetin hyvä. En edes lähde kirjottamaan siitä mitään, koska tommonen satiiri on mulle niin vaikea ala vielä :)

Tänään käväisin Valtterissa, ja mukaan lähti seuraavaa:



Ruudullinen H&M:n paita 2e, ihan mahtava salkku 1,5, on ettiny tommosta ja käveli vastaan :) Vyö 0,5 e ja kengät edelliseltä reissulta, muistaakseni 4 e.

Hame oli se perusjuttu mikä oli kaapistani puuttunut, kasvoin nimittäin kesän aikana ulos siitä itse pallotetusta hamosesta mikä on aiemmin nähty :D Siis tosiaan, se ei enää mahdu päälle ilman että vesiraja vilkkuu! Huisia :D Plus että kaiken tän vuosien syömishäiriöilyn jälkeen on mahtavaa että voi nauraa omalle lihomiselleen. Onpahan tissit kasvanu. No jokatapauksessa hamonen lähti mukaani H&M:stä perjantain kauppareissulla. Tykkään suuresti.

Perjantaina lähti mukaan myös punainen kappale tätä ihanaa Indiskan lukkoseppälaukkua, violetin ostin jo viikkoa aikaisemmin. Varmaan vielä se mustakin täytyy käydä hakemassa, niin hyvän mallinen ja -kokoinen tuo laukkunen on.





Kenkylöisistä vielä kuvaa. Joo, tykkään tosta sinisestä aikas paljon, sori!



Vielä salkusta kuvaa, tykkään huisisti tuosta kullanvärisestä soljesta, ja odotan innolla että saan sulloa kaikki päivän aikana tarvittavat prujut ja paperipinkat noihin sisällä oleviin lokeroihin!

Vielä piti mainita parit kengät mitkä on jäänyt raportoimatta, eli siniset avokkaat siitä makkaratalon Shoes and Bagsistä, puoleen hintaan maksoivat 20 e, ja sitten talvella ostetut Seppälän söpöset 10 e muistaakseni.



Juu-u, sinisestä tykkään tällä hetkellä. Senpä takia jäi kaihertamaan syvästi se, että ModClothista ehtivät mennä loppuun nämä:



Sydän kirjaimellisesti itkee verta.

Ihanista asioista tuli mieleeni, löysin vähän jälkijunassa tuon The Uniform Projectin, ja ihastuin tähän asuun:



Hattu! <3

Kyseessähän on siis tempaus, missä yhtä ja samaa mekkoa käytetään vuoden joka ikisenä päivänä, joka kerta erilaiseksi asustaen. Jo mekko itsessään on ihana, odotan vaan että se tulee myyntiin, ja eri päivien asujen selaaminen on todella inspiroivaa. Kun vaan itse olisi noin kekseliäs ja rohkea!

Josko huomenna olisi ModClothin tilaus tullut? Ehkä? En jaksais odottaa..



2 kommenttia:

  1. Hienoja löytöjä oot tehny! erityisesti noi nauhakengät saa mut ihan kateudesta vihreeks! nyyyyh ;(

    VastaaPoista
  2. salkkulaukku on IHANA!

    kiinnostais nähdä tuo puolihihasi lähizoomissa. : )

    VastaaPoista