Np Mastodon- Crack the Skye lp (taas)
Menin kyllä itseasiassa myös nukkumaan 24-vuotiaana, reilusti tämän vuorokauden puolella luulen, varma en ole. Joka tapauksessa eilen oli ihan mahtava päivä aamusta asti, heräiltiin miehen kanssa aikaisin ja lähdettiin syömään Forumin alakerrassa olevaan, middle-east-tyyppistä ruokaa tarjoilevaan Habibiin. Se mesta on ollut ihan mun lempi ruokapaikka siitä lähtien kun frendi minut sinne joskus viime syksynä vei. Ihania, raikkaita ruokia, muunmuassa hummusta, erilaisia marinoituja kasviksia, jugurttipohjaisia kastikkeita, avokadoa.. Ja kaikissa annoksissa lisäkevaihtoehtona myös kuskus.
Alotetaan nyt kuitenkin kronologisesti tämä selostus viime päiviltä. Aloitetaan tiistaista, jolloin oli Dusk of Manin keikka Lepakkomiehessä. Siellä hoidin lipunmyyjän tehtävää asustautuneena seuraavasti:
Ostin sillon aikoinaan Vero Modasta tuon Tiia Vanhatapion Skunkgirl-vaatteen, josta ei missään vaieessa selvinnyt, onko se hame vaiko toppi. Itse muokkasin vaatteen pienellä ompelukoneoperaatiolla tarpeeksi kireäksi että sitä voi pitää tuubitoppina. Vyö on viime viikonlopun Valtteri-löytöjä, ja maksoin siitä euron. Tein uudet reiät ja leikkasin ylimääräisen pätkän pois, että sain vyön vyötärömittaan. Sortsit Gina Tricotista parilla kympillä ja vanha tuttu kirahvi löytyi kadulta.
Kuvassa minä feat. Dj Sideburns ja Jesse Emil.

Oli hyvä meininki, ja kiitos kaikille paikallaolleille!
Tiistain jälkeen ei mitään kummempaa tapahtunut ennen perjantaita, töissä aamusta iltaan ja ilman mitään mainitsemisen arvoisia asuja. Viikolla ei nyt kesätyön aikana tule pidettyä mitään kivoja vaatteita, ei yksinkertaisesti jaksa. Perjantaina sitten synttäriviikonlopun aloittelut vanhan ystävän kanssa Coronan terassilla, ja lauantaina synttärit. Habibin jälkeen raahasin miehen vielä pariin vaatekauppaan, ja sieltä löysin seuraavaa:
Jättineule Gina Tricotista, otin tarkoituksella tosi ison koon. vyö on aika monelle bloggarille tutto Gina Tricotista, ajattelin aluksi tuunata sitä avaamalla noi kierteet, mutta en vielä ainakaan ole ryhtynyt tuumasta toimeen kun on toi kiva noinkin.
(Ai mitenniin rakastan noita saappaita?) Onlystä tämä ihana supersöpö neule! Otin jälleen tarkoituksella L-kokoisen, että saisin sellaisen säkkivaikutelman, mutta on tuo silti aika tyköistuva. Tuo vyö on kyllä ihan lyömätön, tykkään. Hiuspanta on muistaakseni Glitteristä.
Bileissä edustin sinisissä Seppälän sukkiksissa ja mustassa villapaidassa. Joskin jossain vaiheessa tuli arvatenkin tuhottoman kuuma ja jouduin vähentämään vaatetta.
Sain Jesse-Emililtä yksityissynntärikeikan, joka oli menestys. Vatsalihaksiin sattuu vieläkin se nauraminen :D
Oli hemmetin hauska ilta, vaikka olinkin kohtuullisen pellit kiinni loppuvaiheessa, mutta hyvällä tavalla kuitenkin, ei mitään ahdistavaa koomailua tapahtunut. Kiitos kaikille paikallaolleille, olitte mahtavia :) Aamu tosin kävi hirvittämään jo aika aikaisessa vaiheessa, mutta herääminen kymmenen maissa todisti kuitenkin jännitykseni turhaksi, ei ollut tippaakaan kankkunen! Kämppäkään ei pullomerta lukuunottamatta ollut kovin räjähtänyt. Tänään aamulla kävin pientä muistipeliä itseni kanssa siitä, että enhän ollut tehnyt mitään mikä aamulla olisi kaduttanut, mutta muutaman puhelun ja lähetetyt viestit-kansion tarkastuksen jälkeen olin kyllä ihan kuivilla. Ainoastaan kamerasta löytyneet Singstar-kuvat hieman kolkuttelee. Sori kaverit, oisi voinut (näissäkin bileissä) olla laulamatta!
Luulen että ruvetaan katsomaan leffaa seuraavaksi, ilmeisesti Benjamin Button olisi luvassa. Äsken tossa mulkastiin The Day the Earth Stood Still, oli kyllä taas niin perus Keanu Reeves-läppää että, mutta en nyt ainakaan heti kirjoita siitä mitään kummempaa. Ensi viikolla tipahtelee postista varmaan pari ModClothin tilausta, niitä odotellessa!
<3

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti