
Niin, meille riittää tieto että elokuvassa on natsizombeja.
Tommy Wirkolan ohjaama elokuva alkaa perinteiseen tapaan, eli joukko nuoria lääketieteen opiskelijoita lähtee pääsiäislomalle tunturimökkiin, jonka omistaa yhden reissulaisen tyttöystävä jonka on määrä saapua paikalle hiihtäen. Puhelinverkkoa ei alueella luonnollisestikaan ole, ja autolle täytyy patikoida 45 minuuttia seuraten moottorikelkan uraa. Reitin tuntee porukasta vain yksi.
Henkilökohtaisesti rakastan kauhuleffoja, jotka rehellisen avoimesti ottavat vaikutteita kauhuklassikoista, kuten Evil Deadista, alkuperäistä teosta kuitenkaan liikaa matkimatta. Sam Raimin Evil Dead on avoimesti esikuvana Død snøssa, kuitenkin vain sillä tavalla, että yhteneväisyyksien etsiminen kohtauksista on hauskaa muttei liian itsestäänselvää. Kliseisetkin kauhukohtaukset on toteutettu omaperäisesti ja yllättävästi, ja gorea annostellaan herkemmillekin sopivona annoksina. Elokuvan budjetti on sallinut näyttävien ja suurien kohtausten toteutuksen, ja silmiä hivelevissä tunturimaisemissa tapahtuvat takaa-ajokohtaukset tuovat sopivasti vauhtia hiiviskelyn rinnalle.
Elokuvan loppupää on suorastaan hulvaton, ottaen "mitä nyt vielä, saatana!"-asenteellaan jälleen hieman mallia Evil Deadista, etenkin kakkososasta. Käsikirjoituksen pienet kömpelyydet antaa helposti anteeksi onnistuneen kokonaisuuden ansiosta, ja lopputekstien pamahtaessa ruutuun ei voi olla kuin hemmetin tyytyväinen illan antiin. Tämän talouden leffahyllyyn tämä pätkä löytää tiensä ensi tilassa.
Paras pala: Natsizombijoukon komentaja huutaa mädältä kalskahtavalla corpse-äänellään "AUFSTEHEN!"
Tänään aamulla olin ahkera ja kävin Valtterissa huikealla seitsemän euron budjetilla. Mukaan lähti eurolla musta punosvyö, Marimekon Ananas- kangasta sekä yksi kohtuullisen hyvä löytö, musta pallomekko kahdella eurolla. Yksi ylihinnoiteltu musta villakankainen pallohelmahame jäi kummittelemaan mielen perukoille, mutta toisaalta sellaisen väännän itse hetkessä ja halvemmalla. Suoraan sanottuna mun mielestä kirpparilla ei pitäis myydä mitään yli kymmenen euron hintaan. Vintage on tietenkin asia erikseen, mutta joku tolkku hinnoittelussa kuitenkin.
Tässä tämän päivän ykköslöytö, eli pallohame. Tällainen vaatehan on maailman helpoin asustaa, ja tylsäksi kokonaisuus ei myöskään jää mekon kuosin ansiosta. Tuossa oli alunperin sellaiset nartsaolkaimet, mutta ne saksin hemmettiin ennen kuin olin edes saanut kolttua päälleni. Klikkailkaa kuva isommaksi.

Asusteina Ofelian täysin elinehdokseni muodostunut musta joustovyö sekä ihana vintage laukku samaisilta markkinoilta. Kengät on Seppälästä ja valkoiset helmet puoliksi Ofeliasta ja puoliksi muistaakseni Vero Modasta. Päähine on iste väkerretty, parempi kuva löytyy ensimmäisestä postauksestani. Mekon alla on perus valkoinen tyllillä höystetty alushame, ilman mekko olisi jäänyt littanaksi.
Mutta ah ihmettä, koska mekkosen yläosa on joustavaksi rypytetty, ja kangas hirmu kevyttä, saa siitä yläosan kääntämällä hameen! Tästä kuvasta näkee erityisen hyvin, että meikäläinen tarvitsee laadukkaan valkoisen kauluspaidan, koska tässä päällä oleva paita näyttää nukkavierulta pilaten hieman lady-lookin hienostuneisuuden :) Kukkakoriste on H&M:tä ja kengät Zarasta.

Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun hautasin rakkaan äitini. Sen johdosta tähän loppuun vielä 1990-luvun alussa otettu kuva kauniista äidistä.

Reggae soi ja ilta lähestyy, joten meikä häipyy tässä vaiheessa miettimään mitä tänään.
<3>

Mun blogissa olis sulle koruhaaste! :)
VastaaPoistaoii, tää pallomekkoasu on kiva :))
VastaaPoista