Kirppistelyä osa 2.

Np Pelican- March into the Sea lp

Olin taas ahkera ja heräsin Valtteriin kiertelemään, mielessäni pariki juttusta mitä lähdin ihan tarkoituksella hakemaan. Kyseessähän oli se eilenkin mainittu punainen pikkulaukku, ja vaikka löysinkin täydelliset saapikkaat jo eilen, halusin samat myös ilman korkoa. Ja löysin! Jälleen kerran täydellistä kokoa, mustat, korottomat, kärkeen vähän suippenevat, pohjepituiset poposet. Ihanuutta!



Lisäksi ostin mustan paksun vyön, pilkullisen slipoverin ja pilkullisen hameen, jonka raportoin jahka olen muokannut ne käyttökelpoisiksi.

Ompelin tuossa pari viikkoa takaperin erittäin inspiroituneessa tilassa, jazzia kuunnellen ja luonnollisesti keskellä yötä aiemmin päivällä kirpparilta löytämästäni Marimekon Ananas-kankaasta hamosen.



Tässä se poseeraa eilisen keltaisen pikkulaukun, Vero Modan vanhan paidaksi muokatun mekkosen, entisen asunnon hattuhyllyltä löytyneen huivin sekä tietysti uusien ihanien popojen kanssa! Kengät maksoi muuten sen samaiset 3 euroa kuin ne eilisetkin.

Np Burst- Lazarus Bird lp

Asiasta kukkaruukkuun, olen tietoisesti valinnut asuinalueekseni Kallion, josta Helsingissä asumani viiden vuoden aikana hairahduin pois tasan vuodeksi Pohjois-Helsinkiin mieheni perässä. Tunnen jonkinlaista vetoa Kallion rappioromantiikkaa kohtaan, mutta sillä tarkoitan nimenomaan niitä Otto Grundströmin näköisiä samettitakkirunoilijoita, niitä ihania siili/rastatukkaisia krustityttösiä, puistohengailua, ikkunoista leijailevaa ganjantuoksua, läpi yön aukiolevia pikkuisia kiinalaisia ruokakiskoja ja alati nimeään muuttavia hengailukuppiloita. Minun Kalliossani en halua nähdä kadulle kusevia sekakäyttäjiä, enkä suomileijona-tatuoituja, varjonyrkkeileviä natseja.

Koska olen itse asuinpaikkani valinnut, ja mikään ei ole täydellistä, suhtaudun kuitenkin suopeasti niihin kadunmiehiin ja -naisiin, jotka istuvat päivittäin samoilla nurkillä kulkureittini varrella. Eilen autoin erään apua pyytäneen, erittäin humalassa olleen naisen kotiinsa, sillä hän ei pystynyt edes kunnolla kävelemään, saati etsimään lukuisista kasseistaan avainta ja sovittamaan sitä lukkoon. Koiranulkoilutusreitin terassien jokapäiväiset istujat tuntevat koirani nimeltä, ja annan rapsuttaa ohi kulkiessamme, huolimatta siitä, että välillä olisi kiva kävellä keskeytyksettä.

Kallion katuja kulkiessani olen viime aikoina tullut kohdanneeksi ilmiön, minkä soisin loppuvan alkuunsa. Mistä lie moinen johtuu, en tiedä, mutta viimeisen parin päivän aikana en ole päässyt ohittamaan tiettyjä terasseja ilman, että joku käy joko huutelemaan perään, tai sitten kovaan ääneen heittää minusta jotain kommenttia kun olen vielä kuuloetäisyydellä. Eilen sain kuulla olevani sellanen 9-, okei asteikolla kaikki maailman naiset olen jopa ihan tyytyväinen tuohon arvosanaan. Yleistä on myös se, että ruvetaan moikkailemaan, ja kun en kiinnitä mitään huomiota itselleni täysin tuntemattomien viinasieppojen älinään, saan luonnollisesti kiroilut perääni.

Kaiken huippu oli tänään aamulla ennen yhtätoista (!) kävellessäni eräänkin kuppilan ohi. Moottoripyöräjengiläisen näköinen nahkaliivinen "herrasmies" huusi perääni että pudotin jotain. Siitä säikähtäneenä luonnollisesti käännyin ympäri ja katselin maahan etsien sitä pudonnutta asiaa. Tähän tämä sankari sitten huusi, että "pyllistä vähän". Okei, mä ymmärrän että lyhyet sortsit kera ohuiden sukkahousujen ja korkkareiden (ja peittävän yläosan) voi olla sellainen yhdistelmä, että nämä naista saamattomat ehkä herkeävät tuijottamaan, jopa kommentoimaan, mutta tänään aamulla mulla oli päällä tuo ylempänä nähty Ananas-hame ja matalakorkoiset saapikkaat. Paljasta pintaa näkyi tasan naamassa ja käsissä. What gives??

Koska takanani kulki erittäin miellyttävän oloinen, Neurosis-huppariin, viiksiin ja keltaiseen trucker-lippikseen sonnustautunut nuori mies jonka olin ratikassa noteerannut tuijottelevan tatuoitua kättäni, uskaltauduin nostamaan nahkaliivimiekkoselle keskisormeni. Taisinpa sitä myös juntiksi kutsua ennen nurkan taakse ehtimistä. Silti jäi kaivelemaan ajatus siitä, että olen näille terassipelleille täysin vapaata riistaa. Pelkkä ohi kävely toimii oikeutuksena kaikenmoiselle mölinälle. Tiedostan kyllä, että nämä apinat yrittävät käytöksellään päästä edes millin lähemmäs sitä tasoa millä itse olen, mutta koska en edes pukeudu mitenkään provosoivasti, haluaisin välillä suorittaa esimerkiksi kauppareissun ilman näitä epämiellyttäviä välikohtauksia. Kerran jopa punaisen huulipunan käyttö riitti eräälle urpolle oikeutukseksi liimautua iholleni ratikkapysäkillä. Se oli kuulemma juuri se mitä kerjäsin, ja kun vielä olin miehenkin jättänyt kotiin.

Avautuminen sikseen, saahan tämän käännettyä jopa imartelevaksi, ei ne kaikkien perään huutele, mutta tsissus sentään että ärsyttää, ja nimenomaan se, että se on naista halventavaa ja alentavaa käytöstä. Täytynee kysyä neuvoja tädiltäni, joka on taatusti saanut kuulla ja nähdä vaikka mitä sikailua elämänsä aikana, ja jolla on senverran terävä kieli, että luulisi hänellä olevan joku nokkela letkautus takaisinheitettäväksi näille pikku possusille.

Tänään ohjelmassa agroekologian esseen loppuun kirjoittaminen ja ehkä vähän ompelua, jos aika antaa periksi. Sen lisäksi täytyy soittaa isukille ja kysellä ModClothin lahjakortin tilauskoodin perään, eivät löytäneet tilausta, ja synttärit kolkuttaa uhkaavasti oven takana. Tahtoo ihania juttusia päällepantavaksi synttäreille!

Ny mä meen!

Pus!