Luomisen tuskaa

Np Mouth of the architect- The ties that blind

Oma tuskansa on muuten tän tekstin luomisessa myös, kun en oikein vieläkään puhu samaa kieltä tämän kirjoituskentän html-automaatin kanssa.. Iih. Opettakaa joku kun en osaa..

Se luomisen tuska mistä oli tarkoitus kirjoittaa, liittyy viimeisimpään projektiini, eli yritykseen ommella ilman kaavoja (niinkun yleensä, kaavat on köyhille :D) monikäyttöinen ruskea perusleninki. Loppuviikon ja vielä eilisenkin taistelin sitten tämän tavoitteen kanssa, kaikki ketkä harrastavat luovaa kaavatonta ompelua tietävät varmaan kuinka "hermoja lepuuttavaa" pikku harrastelua se osaa olla.. Välillä on kangas loppu ja ikinä ei kannata huolitella ennenkuin ihan viimeiseksi kun kummiskin pitää kaventaa, ja siitä seuraa tietysti se että langanpätkiä on joka paikassa ja kangas purkaantuu.. 

Lopputuloskaan ei yleensä ole sitä mitä alunperin ajattelit, mutta useimmiten se ei kuitenkaan haittaa ihan hirveästi jos on kuitenkin saanut käyttökelpoisen vaatekappaleen aikaiseksi. Ruskea mekko pääsi ensi kertaa ulos eilen Morrisseyn keikalla. Ulkona piti olla lämmin mutta olikin kylmä, joten sukkahousut jouduin laittamaan tietysti. Kassista, kengistä ja korusta asiaa myöhemmällä.




Tänään aamulla (päivällä) koiranulkoilutuslenkillä kera kesäkassin:



Mulla on ollut jotenkin aina hirveen vaikee käyttää aurinkolaseja, ja ei tähän naamaan edes sovi kovinkaan moni malli. Thaimaasta sitten Hadrinista löytyi parilla eurolla tooosi groovyt lasit, joita oon onnessani käyttänyt ever since. En tiedä mitä teen sit kun noi hajoo :I Kassi on ite tehty jostain kirpparilta joskus löytyneestä vanhasta tyynyliinasta.

Np Björk- Vespertine

Torstaina koitti Sallalla onnen päivä, kun hämärien suitsukkeiden ja kynttilöiden täyttämien iltojen yksi vakiomusiikkina soinut, Neurosiksen riveistäkin tunnettu Scott Kelly heitti keikan Tavastialla. Akuutin rahapulan takia Neurosis jää tältä kesältä väliin sekä Tuskassa että Ruisrokissa, mutta eipä tuo yhtye ulkoilmassa ja desibelirajoitusten kanssa oikeuksiinsa pääsekään. Tämän totesi jo yksi frendi joka Tuskan keikan kävi katsomassa. Mutta Kellystä. Mies, kitara ja ääni-tyyppinen ratkaisu, jossa fiilistely ja musiikin maalaama äänimaisema ovat pääasiassa.

Itse keikasta ei tietenkään ole pahaa sanaa sanottavana, juuri aiemmin sanoin miehelle että en mä mitään kritiikkiä pysty mistään lempiartistien keikoista antamaan, eli turha edes yrittää mitään arvostelua kirjoittaa. Sikafarmari keskilännestä veti tunteella ja osittain jopa raivolla, ja ei voi herraa syyttää kyllä yhtään. Kertokaa mulle arvoisat lukijat, että minkä helvetin takia keikalle tullaan kälättäämään kovaan ääneen jostain f:n sossutuista, kun artisti soittaa lavalla? Musiikillisesti täydellinen keikkakokemus jäi vajaaksi, koska ne ilmeisesti Candlemassia katsomaan tullet juntit pitivät niin jumalatonta meteliä keikkasalin puolella.

Onko jumalauta pakko tulla sinne salin puolelle mekkaloimaan jos ei hyvä musiikki kiinnosta? Meinasin useammassakin vaiheessa keikkaa kiljaista vaikenemiskäskyt ilmoille, mutta pokkaa ei kuitenkaan alkoholia nauttimattomana riittänyt. Hävetti ja vitutti taas suomalaisten puolesta. Ei kuulemma Roadburnissa ollut tuota ongelmaa.

Niinkuin aiemmin mainitsin, eilen oli Morrisseyn keikka. Ehkä viikonlopun festivaalitarjonnasta johtuen keikkapaikaksi oli napsahtanut Kaapelitehdas, joka on omasta mielestäni yksi yleisölle viheliäisimmistä konserttitiloista. Pitkä kapea tila (eli ei mitään mahdollisuutta nähdä lavalle), sekä tilan aivan hirvittävät akustiset ominaisuudet. Olisin voinut 50 euroa sijoittaa paremminkin, mutta tästä ei itse artistia ole syyttäminen. Kuulin mitä halusinkin kuulla ja Morrissey oli ihana ja ammattitaitoinen.

Viikon lopulla tuli katsottua myös elokuvia, muunmuassa keskiviikkona töllöstäkin tullut loistava 12 apinaa. Viikon toinen elokuva oli Frank Millerin ohjaama, Will Eisnerin sarjakuvaan pohjautuva The Spirit. Sin City-tyyliin toteutetussa elokuvassa entinen poliisi nousee kuoleman takaa Spirit-sankarina suojelemaan rakastamaansa Central Cityä. Spiritin arkkivihollisen, The Octopusin roolissa on henkilökohtaiseksi sankarikseni noussut Samuel Leroy Jackson. Octopusin kätyrinä toimi Silken Floss (jumalainen Scarlet Johansson), ja itse elokuvan ihan mukiinmenevä keskinkertaisuus jäi unohduksiin, koska itse keskityin vain ihastelemaan Neiti Flossia.



Voi luoja jos tuon eteerisyyden saisi purkissa.. Huoh!

Viime keskiviikkona kenttäkurssilta palauduttuani kynnyksellä odotti ilokseni saapumisilmoitus jälleen kerran yhdestä Jenkkilän salaisuudesta. Paketista löytyivät kuukausikaupalla himoitsemani Industryn kiilakorkkarit!





Flower Child-laukku on löytö viime syksyltä, samaisen Jenkkilän salaisuuden ihanuuksia. Niinkuin myös Industryjen kera saapunut i-ha-na koru. En ehkä pysty hehkuttamaan liikaa sitä, kuinka ihanaa on vuosien (edelleen osittain jatkuvan) muovihelmikauden jälkeen käyttää metallisia riipuksia. Tämän hetken korusuosikeissa tärkein on se joku "jujuksikin" kutsuttu, tässä yksilössä se on uskomattoman kekseliäisyyden ja upean ulkonäön lisäksi se, että suurennuslasi on oikea! Kasvitieteilijän unelma, tyyli ja käytännöllisyys samassa ;)



Tuli sieltä laatikosta muutama muukin ihanuus, mutta niistä sitten enemmän kun ovat ajankohtaisia. 

Tämän hetkisen rahattomuuden suurimpia haittoja on missattujen festareiden lisäksi se, että viisi vuotta vanha kameranrohjukseni alkaa olemaan käyttökelvottomassa kunnossa. Ei viitsi kuvaajaakaan aina morkata järkyttävästä kuvanlaadusta! Koittakaa kestää, yritän vongata itselleni jostain uuden kameran synttärilahjaksi :)

Tältä erää kuitti, koira ei ulkoiluta itseään!

xo.